Uunikasvikset

8/14/2013

Mikä onkaan parempi lisuke kalalle tai lihalle kuin uunissa paahdetut kasvikset. Nämä ovat niin hyviä että menee ihan sellaisenaankin. Kimmokkeen reseptiin sain Huippukokki Annika Rantalan salaatti ohjeesta Voi Hyvin lehteen.


Uunikasvikset

Vihanneksia ja juureksia
esim. porkkanaa, perunaa, sipulia, kukkakaalia, fenkolia, punajuurta.
luomu oliiviöljyä
maldon suolaa
pippuria
yrttejä
valkosipulin kynsiä oman maun mukaan esim. 5-10


Paloittele suurimmat vihannekset ja juurekset pienemmiksi, niin että kaikki ovat suurin piirtein saman paksuisia. Nopeammin kypsyvät kuten sipulit voi jättää suuremmiksi.
sekoita kaikki ainekset kulhossa niin että kasvikset ovat öljyn ja mausteiden peitossa.
Aseta kasvikset leivinpaperin päälle pellille ja uuniin. Kypsennä kasviksia 225-asteisessa uunissa 30–40 minuuttia, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Kääntele kerran-pari paahtamisen aikana.


Vinegrette uunikasviksille

0,5dl oliiviöljy
1kokonaisen sitruunanmehu ja raatettu kuori
0,5dl  vaahterasiirappi
1,5 rkl omenaviinietikka
1rkl mietoa seesamiöljyä (puolikas jos vahvemman makuista)
0,5 tl suola
1tl mustapippuri
1rkl dijon hunajasinappi
1rkl tuoretta raastettua inkivääriä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl tuoretta silputtua timjamia (tai muita yrttejä)


Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada valmiiden uunikasvisten päälle.

0 kommenttia :

Lähetä kommentti

Kiitos Ihanasta kommentistasi!

 

URBAANI LUSIKKA All rights reserved © Blog Milk